keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Polttopuut sisustuksessa

Sisustuslehdet pullistelevat mitä upeampia kuvia kodeista, joissa on takka tai muu "puunpolttolaitos" ja polttopuut on otettu mukaan sisustukseen omana elementtinään. Nykyisen ilmastohysterian aikana tämä on tietenkin hieman kyseenalaista. Vaan minä en ole sairastunut tähän hysteriaan. Kun asutaan kylmässä ilmanalassa, on pakko jollain lämmittää. Eikä sitä sähköäkään riitä ihan joka asiaan tuosta vaan; sähköautot vievät kohta kaiken! No, tästä ilmastonmuutoksesta voitaisiin väitellä ja spekuloida loputtomiin, mutta minä en jaksa. Elän mielestäni riittävän ekologisesti ja luontoa kunnioittaen. Maalaisjärjellä.

Palataan siis polttopuihin, tuttavallisesti klapeihin, sisustuksessa. Meillä ihan aidosti ja oikeasti lämmitys hoituu ensisijaisesti puilla pönttöuunissa polttaen. Kovilla pakkasilla myös tuvan puuhellaa lämmitetään. Mieheni raahaa kiltisti ja mielellään päivittäin korillisen klapeja mäen päältä puuliiteristä. Minä, on/off-ihmisenä (vähän laiskanakin), keksin toisen tavan. Navetan vintillä lojui iso vanha puulaatikko, joka putsattiin ja tuotiin eteiseen. Lisäarvoa ja -käyttöä saatiin, kun kellistettiin se kyljelleen. Saatiin "kukkapöytä". Tällä kuvassa näkyvällä puumäärällä lämmittää noin viisi päivää, paitsi että ne riittävät paljon pitempään. Kuten mainitsin, mieheni jaksaa kantaa niitä puita liiteristä päivittäin korillisen kerrallaan. Ja sitä paitsi ne ovat tuossa niin kaunis elementti, etten minäkään oikein raaski siihen koskea😆.

Polttopuut sisustuksessa

Kun lämmityskausi loppuu keväällä, muuttuu klapilaatikko kenkälaatikoksi. Olen ihan ite nikkaroinut siihen laudasta hyllytason, jolloin kenkiä mahtuu siististi vielä enemmän. Ja jotenkin kummasti kenkiä minulla piisaa... tosiasiassa kesäkaudella laatikkoon uppoaa jos jonkinlaista roinaa ja roipetta, joka on matkalla sinne tai tänne. Sellaistakin tilaa toki tarvitaan!


Polttopuut; käytännöllistä kauneutta.


Nämä kuvat olen ottanut järkkärikameralla, jonka käyttöä on nyt vaan pakko opetella. Olen hyvinkin visuaalinen ja kuvallinen ihminen, mutta "valokuvallinen" en oikein ole. Ahdistus iskee heti, kun pitäisi ottaa käteen jotain teknistä. (Tämä ei koske tietenkään työkaluja, siis jiirisahaa, porakonetta jne!) Kamerassa on liikaa nappuloita ja asioita, joiden toimintaa aivoni eivät millään tahdo ottaa vastaan. Toinen rajoite on myös näköni. Olen käytännössä yksisilmäinen, joten stereonäkökykyä ei ole. En hahmota syvyyksia tai etäisyyksiä kovinkaan hyvin. Onneksi pelistä pois pelattu, ns. laiska silmäni kuitenkin katsoo samaan suuntaan näkevän silmäni kanssa. Ja on muuten ulkonäöllisesti se kauniimpi silmä!

Kauneutta katsojan silmälle tykkää kovasti tarjota myös Elsa-koira. Tämä on tietenkin hyvin subjektiivinen mielipide. Aina, kun yritän kuvata, tunkee Elsa mukaan ja aluksi osuu kuvaan aivan miten sattuu. Häntä, pehva, korvat; jotain peittämässä juuri sitä upeaakin upeampaa kuvaa! Se on todella nopea, kun pitää kuvaan ehtiä. No, usein päädyn siis ottamaan koiran mukaan kuvaan, mutta hieman ohjatusti. Välillä onnistuu hienosti, välillä taas... 

Kuvassa klapi- ja colliekauneutta.

Viherkasveja ja puupintoja


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti